12.6.2006

Täydellistä possuilua

Viikonloppu hurahti mökkeillessä. Tällöin vatsa on tottunut saaman apetta useaan otteeseen. Ehkä liiankin useaan, mutta mikäpä voisi olla mukavampaa kuin grillailu ja sinisen kannen alla syöminen. Ja ruohonleikkuu ja yrttimaan perkaus. Monikin asia mutta ei kuitenkaan. Kaupastakin löytyi julmetun halpaa possun ulkofilettä. Varhaisperunoiden ja sillin kanssa kuinkas muuten.


Possurullat

possun ulkofilepihvejä
vuohenjuustotuorejuustoa
basilikaa
varrastikkuja



Marinoi ulkofileitä ensin yön yli haluamassasi liemessä. Minun liemessäni oli mm. paprikaa, chiliä, pippuria, oreganoa, sinappia, hunajaa, limeöljyä. Nuiji pihvit lihanuijalla kolmen millin paksuisiksi. Laita pihville sopivasti tuorejuustoa ja muutama basilikan lehti. Kääri rullalle ja seivästä vartaaseen. Grillaa kypsäksi.

Possun kanssa riivittiin pippurikastiketta.


Helppo ja nopea pippurikastike

2 dl ruokakermaa, jotain kevyttä tietty
1 dl maitoa
100 g arlan pippurituorejuustoa
ripaus rakuunaa
maizenaa
suolaa
ruohosipulia


Kaada maito ja kerma kattilaan ja sulata seoksessa pippurituorejuusto. Mausta rennolla ranteella rakuunalla. Taisin myös lykätä kastikkeeseeni vajaan puolisen desiä jotain kammottavan pippurista italialaista punaviiniä, jota ei kyllä hyvällä omatunnolla voisi juottaa edes naapurin hammaslaborantille. Tai tarkemmin ajatellen ehkä voisikin. Suurusta maizenalla ja tarkista suola. Ripottele päälle vielä ruohosipulisilppua.

Muuten ihan vinkkinä vaan, jos hississä on sinun lisäksesi vain yksi henkilö, voit hauskuuttaa itseäsi koputtamalla häntä olkapäähän ja teeskentelemällä, ettet se ollut sinä. Meidän talossa sitä tapahtuu yhtenään.

Np _ Stereophonics: Dakota






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti