29.10.2007

Riuskalla kädellä rusikoiden

On muutamia asioita, joita munavoin tekijän pitäisi kunnioittaa. Ensinnäkin munavoi on munavoita, ei munamargariinia. Saman tien voi unohtaa esimerkiksi Lidlin myymän 60% margariinin, Vita d'Orin, joka muutenkin jää ärsyttävästi kiinni kitalakeen. Vanha jäkäläpää natisee taatusti vielä aiheesta. Oivariini vielä sallittakoon, sillä se on voita margariinin vaatteissa. Toinen kunnioitettava asia on munan ja voin suhde. Munan ei ole tarkoituksena uida rasvassa, vaan rasvan ideana on sitoa munaa. Jotta tyhmempikin tajuaisi niin väännän vielä rautalangasta: kyseessä ei ole voimuna! Kolmas juttu on karski rakenne. Raaka-aineita ei ole tarkoitus vetää vaaleanpunaisessa karvapörrökauluksisessa blenderissä tasaiseksi tahnaksi, vaan tarttua karvaisella kouralla haarukkaan, jolla sohaista muutaman kerran munapesään. Nopea runttaaminen ja homma on siinä.

Munavoin ei tarvitse myöskään aina olla sitä perinteistä tahnaa, jota viskotaan kilokaupalla karjalanpiirakoiden päälle. Hyvältähän sekin tietysti maistuu, mutta joskus voisi nuuhkia hieman vieraampiakin tuulia. Munavoihin voi lisätä vaikka tuoreyrttejä, raejuustoa, kalaa, oliiveja, etikkakurkkuja, pekonia, mitä nyt ikinä mieleen tuleekaan.



Savusilakka-munavoi

2 savusilakkaa
2 keitettyä kananmunaa
1 pieni tomaatti
tosi tosi pieni sipuli
voita sopivasti
persiljaa
(suolaa)

Muusaa silakoiden lihat ja kanamunat haarukalla. Pilko tomaatti ja sipuli pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki voin kanssa. Lisää hakattu persilja ja ripauta vielä suolaa, jos savusilakan oma suola ei riitä. Tarjoa ruisleivän kanssa.

9 kommenttia:

  1. Ei mielestäni 'oikeanlainen' munavoi ;), mutta olisin sata kertaa mieluummin tarjonnut sinut versiotasi Gordon Ramsay:lle kuin sitä pursotettua voi-sotkua hikisen teollisuuspiirakan päällä, kuten suomalaiset toimittajat..=)

    VastaaPoista
  2. No ei todellakaan olekaan oikeanlainen munavoi :D Siitä on takuulla kaikki samaa mieltä.

    Gordon Ramsay saa painua minun puolestani kuuseen, vaikka kaverin kokkitaitoja onkin kai turha väheksyä. Ei oikein Gordonin ohjelmat oo iskeneet persoonasta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  3. Oikein mukava idea. Ei ole tullut edes mieleen laittaa munavoihin muuta.

    VastaaPoista
  4. Arvoisa Porsas, lokakuun ruokahasteen tulokset on julkistettu. Älyttömästi onnea :-D

    Joko marraskuun teema on mietittynä?

    Ja Ramsay on Shearerista seuraava!

    VastaaPoista
  5. Sikamaisen paljon onnea TAAS yhdestä haastekisan voitosta!
    odotamme innolla marraskuun aihetta....

    VastaaPoista
  6. Savusilakoita munavoihin? Kokeiltava joskus, kielen päällä lokosteltuna tuntuu hyvältä ajatukselta... Raejuusto on oma suosikkini, pari kolme munaa ja purkki raejuustoa, persiljaa sopivasti. Hyvä maku ja rakenne juuri mieleinen.

    Kiitoksia muutenkin mainiosta blogista. Juttujasi on hauska lukea, ulkoasu miellyttää (joskin edellistä tummapohjaista pidin parempana) ja mikä tärkeintä, reseptit kutkuttavat.

    ~PaulaT

    VastaaPoista
  7. Obi: No sepä se, sepä se :D

    Välispiikki: Kiitos. No jos Gordon on Shearerista seuraava ja Shearer on toinen jalka haudassa, niin missä Gordon sitten on?

    Oliivia: Kiitos. Ette ehkä ole enää niin innoissanne.

    PaulaT: Kokeile ihmeessä. Raejuusto minäkin silloin tällöin laittelen, sillä raejuusto on vaan niin saakutin hyvää. Ja mukavaa että blogi miellyttää. Joskus pitää myös uusiutua, mutta ei kuitenkaan pelkän uusiutumisen vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Possu,
    kieltämättä haasteaihe on haastava, soijarouhetta kun en koskaan lie edes nähnyt... mutta eihän se muuten olisikaan ruokaHAASTE.
    ;)

    VastaaPoista
  9. Hyvä pointti Oliivia! Mutta nyt epäilemättä näet, koska et todellakaan saa lupaa jäädä haasteesta sivuun :D

    VastaaPoista