10.1.2008

Tapastelua munakoison ja aurinkotomaatin seurassa

Siis hei Chef Rinkula ja Chef Sportnintendo, en suinkaan tarkoita otsikolla, että olisitte munakoiso ja aurinkotomaatti. Vaikka ei ne kyllä pahat nimet olisikaan.
-------------

Käpertyneet ja nahkeat tomssut ovat Possun suurta herkkua. Joskus olen tehnyt niitä itsekin uunissa: tomaatit halki, siemenkodat pois, suolaa ja sokeria päälle, uuniin öljytyn leivinpaperin päälle 70 asteeseen n. 4-5 tunniksi. Eihän uuni tietysti aurinko ole, mutta paremman puutteessa se kelpaa. En sinne kuitenkaan menisi rusketusta hakemaan.

Kyllä noita tomaatteja voi ihan Suomenkin auringossa kuivatella, ehkä sitten ensi kesänä. Ihan samalla idealla tehdään kuin uunissa, kestää vaan aika paljon kauemmin: veikkaisin kolmesta päivästä pariin viikkoon. No olipa Polkkapossu hyvä veikkaus! Ja kannattaa valita samankokoisia tompsuja, jotta kuivahtaisivat samaan aikaan. Parhaat tomaatit tähän tarkoitukseen ovat vähäsiemenisiä ja sopivasti lihavia. Kannattaakin mennä lähikauppaan kiusaamaan myyjää kutkuttavilla tomaattiaiheisilla kysymyksillä. Toinen vaihtoehto on ostaa sekä stokkalta että siwasta tomaatit, leikata halki ja laskea siemenet. Vähäsiemeninen is good. Siemenet voi sitten kuivattaa auringossa, hieroa murskaksi morttelissa ja heittää leipäjauhoihin. En tosin ole tällaisesta ikinä kuullut, mutta tuli vaan kieroutuneeseen mieleen.

Tomaatteja ei sitten haluta liian kuiviksi, vaan lihan pitää olla sopivan nahkeaa. Kun oikea aste on saavutettu, voi lörpsäyttää purkkiin oliiviöljyä ja viinietikkaa. Erilaiset mausteet ovat myös sallittuja, jopa toivottuja. Valkosipuli on tietty tässäkin elvis. Aurinkokuivatut tomaatit sopivat paikkoihin mihin kuivattamattomatkin, mutta erityisen hyvä pariskaupunki muodostuu munakoison kanssa. Vaikea sanoa miksi, näin se vaan oo.

Chef Rinkulan kanssa väännettiin vuodenvaihtumisjuhliin muutama herkkutapas mm. wanna be pariloidut munakoisot ja nunnamaisen hyvää paahtopaistia. Wanna be sen takia, että meikäläinen oli vähän liian innokas. Ideana oli vetää munakoiso hiukan pidemmiksi noin puolen sentin siivuiksi ja sitten heittää parilalle. Siinä ensin kuitenkin leikkailin kesäkurpitsaa ja mitään ajattelematta huitaisin vauhdilla munakoisonkin ohuiksi kiekoiksi. No ei se mitään. Järjettömän hyviä ruoat kuitenkin olivat, vaikka pläänit vähän muuttuivatkin matkalla. Kuvan munakoisot eivät siis ole pariloituja, pelkästään pannulla pikaisesti paistettuja. Olisi vaan ollut kivaa saada pintaan ne pari kivaa viivaa parilapannusta.


Pariloidut munakoisot (tapas)

munakoiso
aurinkokuivattuja tomaatteja
valkosipulia
basilikaa
persiljaa
suolaa
sokeria
oliiviöljyä
balsamicoa

Leikkaa munakoisot n. puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi hieman vinottain. Itketä suolalla 20 minuuttia. Paista pikaisesti parilapannulla, älä kuitenkaan anna mennä löysäksi. Pilko aurinkotomaatit ja valkosipuli. Asettele munakoisoviipaleet isolle vadille. Rumpsauta päälle aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuliviipaleet, basilika, persilja, suola, sokeri, oliiviöljy ja balsamico. Anna maustua vähintään puoli tuntia. Voit lopuksi poistaa valkosipuliviipaleet, jos et halua liian railakasta talvista hönkäystä.


2 kommenttia:

  1. No nyt luettuani tämän ohjeesi ymmärrän mitä olen syönnyt n. viisi vuotta sitten ulkomaanmatkallani.... tomaatit siitä silloin puuttui, mutta valkosipulia ja seesaminsiemeniä oli mukana....;D

    VastaaPoista
  2. Seesaminsiemenet onkin muuten mahtava idea. Tai ylipäätään mitkä tahansa siemenet!

    VastaaPoista