25.1.2009

Kaunotar ja Possu


Tiedätte kyllä tämän legendaarisen elokuvakohtauksen, jossa allekirjoittanut taistelee ensitreffeillään spagetin kanssa. Sen takia kuvasta puuttunee paras lämpö. Näin syntyi kohtauksen ruoka.


Lihapullia, tomaattikastiketta ja spagettia

taikina:

400 g jauhelihaa
½ dl paahdettua sipulia
1 valkosipulinkynsi pilkottuna
1 sipuli pilkottuna ja kuullotettuna
1 kananmuna
paprikajauhetta
oreganoa
suolaa
mustapippuria


Sekoita kaikki aineet keskenään ja työstä taikinaa joko yleiskoneen taikinakoukulla tai käsilläsi pieni tovi. Kastele kätesi kevyesti ja pyörittele tiukoiksi pulliksi. Pyörittelyvaiheessa kannattaa taikinamassaa painaa aika reilustikin molempia kämmeniä vasten, jotta pullista ei irtoile osia paistamisen aikana. Paista pieni koepala pannulla, jotta saat tarkistettua maut. Lisää mausteita tarpeen mukaan ja ota pannulla oliiviöljyssä kaunis väri pullien pintaan.

kastike:

1 tlk tomaattimurskaa
½ kanaliemikuutio
1 dl vettä
½ rkl vadelmaviinietikkaa
sokeria
kuivattua oreganoa reilusti
pippuria
suolaa

Mittaa kattilaan tomaattimurska, kanaliemikuutio, vesi ja vadelmaviinietikka. Anna muhia 5 minuuttia. Lisää sokeri, oregano, pippuri ja suola. Kaada kastike paistinpannulle, jossa lihapullat ovat. Anna pullien muhia kastikkeessa n. 15 minuuttia tai kunnes ne ovat varmasti kypsiä.

Jälkiruoaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti