3.1.2014

Ruokaideoita - kasvispainotteinen lista

Ruokakauppaan saa tötättyä ihan liikaa aikaa, kun haavi auki ajelee autokärryillä hyllyjen väleissä. Tästä eteenpäin pyrin tekemään aina valmiin ostoslistan ennen kauppareissua. Olkoon tämä vaikka yksi uudenvuodenlupauksistani. Mutta riittääkö, kun lupaa pyrkivänsä johonkin. No ehkä ei ainakaan ahdista niin paljoa. 

Tietty valmis kauppalista edellyttää myös tulevien ruokien suunnittelua. Pyrin myös tekemään n.  kymmenen purtavan listan, josta sitten valitsen kermat päältä fiiliksen mukaan. Ruoat ovat kasvispainotteisia, kalaakin toki käytetään, lihaa vähemmän. Tässä ekat ideat.

Jos jokin kiinnostaa ja tarvit jeesiä toteutukseen, tiedät mitä tehdä.

  • Artisokka-sienirisotto
  • Kvinoa-minestronekeitto, mukana myös papuja ja semisti potkua
  • Pinaatti-fetapiirakka filotaikinaan ja salaatti kurkuista, oliiveista, chilistä, mintusta, sitruunasta jne. 
  • Polentaa ja pikapaistettuja kasviksia
  • Paistetut muikut/silakat ja maniokkiranskalaisia
  • Harissa-kikhernekeitto (erittäin väksy!)
  • Quorn-kaalilaatikko 
  • Munakoisoa, jugurttikastiketta ja parmesan-pestokuorrutettua lohta
  • Vuohenjuustosalaatti: rucolaa, punasikuria, parsanuppuja, vuohta, aivopähkinöitä, tomaattia, kurkkua, hunajainen kastike
  • Röstipaistos perunasta ja nauriista, päälle uppomuna ja viereen valkosipulista punajuuri-fetasalaattia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti