12.5.2014

Nokkossämpylät


Nokkoset alkaa olla jo keruukunnossa. Nyt en tosin keräillyt, sillä minulla oli vielä viime vuoden kuivattua satoa jäljellä. Heitin tosin ensin desin kuivattua minttua likoomaan, mutta ei-nokkosmaisen tuoksun tulviessa, ymmärsin vaihtaa viereisen pussin sisällön tilalle. Tällä kertaa siis nokkossämpylöiden kanssa hörpittiin lämmintä minttujuomaa. 


Nokkossämpylät

1 dl kuivattuja nokkosia
4 dl vettä
1 dl piimää tai viiliä
2½ rkl siirappia
1½ tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
1 dl vehnäleseitä
2 dl ruisjauhoja 
8-10 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl rypsiöljyä

oliiviöljyä

  1. Liota nokkosia maidossa vähintään puoli tuntia.
  2. Lämmitä nesteet kuivahiivan vaatimalle lämmölle (42 astetta) tai vähän yli, kun tämä kuitenkin jäähtyy kun jauhoja lisätään. 
  3. Lisää hiiva osaan jauhoja ja sekoita nesteeseen. Lisäile loput kuiva-aineet ja nokkoset ja ole tarkkana vehnäjauhojen määrän kanssa. Taikina saa jäädä löysäksi, siten että juuri irtoaa reunoista.
  4. Lisää loraus rypsäriä (yksi tai kaksi ruokalusikallista) ja vaivaa. 
  5. Anna taikinan nousta vedottomassa paikassa (esim. mikrossa) puoli tuntia.
  6. Pyöritä sämpylöiksi ja lisää tarvittaessa jauhoja. Kohota vielä 10 minuuttia pellillä liinan alla.
  7. Voitele oliiviöljyllä.
  8. Paista 200-asteisessa uunissa kullanruskeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti