6.4.2015

Pikamämmi



Mämmistä tuli niin hyvää, että maistui myös oravalle. Ripulin tuo kyllä luultavasti sai, mutta mitäs kävi luvattomasti parvekkeellani mämmikutsuilla. Toivottavasti oli edes diabetesuhan alla, ruis tunnetusti vähentää diabetesriskiä. Salmonellan pelossa jouduin heittämään loppumämmin Aurajoen kiiskeille. Niiden suurta herkkua se on.

Hetken mietin, jaksanko alkaa väsätä mämmiä. Keittelyä, imeltämistä, lisäämistä, imeltämistä, paistamista. En jaksa, ainakaan perinteisellä 12 tunnin reseptillä. Enkä varsinkaan päivän jo käännyttyä reilusti ehtooseen. Laitoin kyselyn faceen ja ei aikaakaan, kun Kangasalan Gandalf, varsinainen ruokavelho, siis äitini riipaisi pöydälle pikamämmin ohjeen. Sattui nimittäin olemaan samana päivänä tuollainen Aamulehdessä. Ohje tosin näytti hieman vasurilla kirjoitetulta, muutenkin tein siihen pieniä muutoksia. Loppusiirapin lisäämisajankohtaa ei kerrottu lainkaan, joten päädyin viskomaan sen kattilaan aikas loppuvaiheessa. Siirapin määrää hieman vähensin ja myös appelsiinin.

Tämä ei ole siis perinteisen mämmin ohje, tähän ei tule esimerkiksi lainkaan maltaita. Ja imellyttämistä ei tapahdu, vaan makeuttaminen hoidetaan tummalla siirapilla. Mutta kyllä tästä erehdyttävästi sai mämmiset fiilikset ja oli erittäin hyvää kerman kanssa. Erittäin hyvää. Ja kyllä tämä mämminäkin menee. Koostumuskin oli oikea.

Hämeenlinnan Gandalfin vinkistä lisäsin massaan kardemummaa, antaa kuulemma hyvän säväyksen. No niin antoikin, ihan oikein. Alla hieman muutettu resepti, suluissa alkuperäinen.

 
Pikamämmi


1 l vettä
2 dl tummaa siirappia (2½ dl)
½ tl suolaa
2½ dl ruisjauhoja
½ appelsiinin kuori (1)
½ tl kardemummaa (ei lainkaan)

Kiehauta vesi ja lisää puolet siirapista ja suola. Anna muhia poreilevassa vedessä viitisen minuuttia. Älä kuitenkaan keitä liian lujalla, ettei siirappi pääse paakkuuntumaan. Lisää 0,75 desiä rusijauhoista kovaa sekoittaen ja anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia. Ota pois levyltä, lisää loput ruisjauhot, siirappi, appelsiinin kuori ja kardemumma. Anna asettua 20 minuuttia. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 135 asteessa 3 tuntia. On kuulemma parin päivän päästä parhaimmillaan, vaikea sanoa, kun orava possutti mämmin.




2 kommenttia:

  1. Aito "pikamämmi" valmistuu tehostetulla mämmin valmistusohjeella. No... kestää tämänkin mämmin valmistaminen 6-7 tuntia, mutta valmistuu kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin vanhanajan ohjeiden mukaan valmistettu mämmi.

    Tarvitaan:
    Vettä 3 litraa
    Noin 400 g mämmimaltaita
    Noin 1000 g karkeita ruisjauhoja
    Noin 1-2 desilitraa siirappia
    Noin 2 teelusikallista jauhettua pomeranssin kuorta, TAI noin 300 g appelsiinihilloa tai appelsiinimarmeladia
    Noin 1 teelusikallista suolaa

    Ohje:
    Ota vähintään 5 litran kattilaan 3 litraa vettä ja kuumenna vesi noin 70-75 asteiseksi. Jos käytät klooripitoista vesijohtovettä, keitä vesi ja jäähdytä 70-75 asteiseksi.
    Lisää 70-75 asteiseen veteen vähitellen ja koko ajan tehokkaasti sekoittaen maltaat ja ruisjauhot. Mämmiseoksen tulisi olla nyt sakeaa puuroa. Lisää tarvittaessa hiukan jauhoja ja maltaita. Mämmiseos notkistuu huomattavasti imeltymisen aikana. Laita kansi kattilaan.
    Laita mämmiseos noin 70-75 asteiseen uuniin ja anna imeltyä noin 3 (4) tuntia. Uunin lämpötilan säädin pitää uunin lämpötilan sopivana koko imeltymisen ajan. Uunin lämpötilan voi varmistaa erisellä yksinkertaisella uuninlämpömittarilla.
    Lisää imellettyyn mämmiseokseen jauhettu pomeranssin kuori TAI appelsiinihillo tai appelsiini marmelaadi. Lisää siirappi. Lisää suola. Sekoita hyvin.
    Laita mämmiseos kunnolliseen uunivuokaan. Paista aluksi noin 190 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia. Alenna uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen ja lisää mämmin pinnalle paistamisen aikana muutama ruokalusikallinen 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä tai noin 3-4 kertaa muutama ruokalusikallinen vettä estämään kuorettumista. Näin voit paistaa mämmiä täysiä vuokia. Näin mämmi ei kuivu eikä korppuunnu ja saat mehevän ja hyvän makuisen mämmin. Jos mämmiä paistaa ohuen kerroksen, niin silloin mämmi korppuuntuu yllättävänkin herkästi.
    Paista mämmiä noin 3-4 tuntia.
    Mämmi on parhaimmillaan kun se on seisonut peitettynä viileässä noin 3 päivää.

    VastaaPoista
  2. Siirapilla makeutettu mämmi.

    Näistä aineksista valmistuu siirapilla makeutettu mämmi:

    3 litraa vettä 5 litran kattilaan
    450 g mämmimaltaita
    950 g karkeita ruisjauhoja
    noin 2 desilitraa siirappia
    2-3 appelsiinin raastettu kuori. Pese appelsiinit huolellisesti
    Tee appelsiineista hillo ja lisää se mämmiin
    1 teelusikallista suolaa

    Lisää pinnalle paistamisen alussa siirappivettä - ½ desilitraa siirappia ja 1 desilitra vettä - estamään kuivumista, kuorettumista ja korppuuntumista. Lisää siirappivettä myöhemmin paistamisen aikana 1-2 kertaa.

    Valmistusohje:

    Lämmitä vesi kattilassa noin 55 asteiseksi.
    Lisää kaikki ohjeen maltaat ja jauhot vähitellen ja koko ajan sekoittaen kattilassa noin 50-55 asteiseen veteen.
    Lisää huolellisesti pestyjen appelsiinien raastettu kuori, tai vaihtoehtoisesti 1-2 teelusikallista jauhettya pomeranssin kuorta. Voit lisätä myös appelsiinihillon. Lisää noin 1½ - 2 desilitraa siirappia. Lisää suola. Sekoita huolellisen hyvin.
    Laita mämmi syvään posliiniseen tai vastaavaan uunivuokaan. Paista aluksi noin 180 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Alenna uunin lämpötila noin 130 asteeseen. Lisää pinnalle siirappivettä ohjeen alussa aineslistalla olevan ohjeen mukaan. Näin voit paistaa täysiä vuokia niin että siirapilla makeutettu mämmi ei kuivu, eikä korppuunnu eikä kuoretu. Näin saat mehevän siirapilla makeutetun mämmin.
    Paista siirapilla makeutettua mämmiä noin 5 tuntia.

    VastaaPoista