10.6.2015

Ukonpalko - ilmaista parsakaalia


Tiesittekö, että luonto on tällä hetkellä täynnä ilmaista parsakaalia. No ei se oikeasti ole parsakaalia vaan ukonpalkoa. Ehdoton tämän alkukesän villivihanneslöytöni, olen myyty. Raakana maistuu kukkakaalille, on jopa mukavasti väkevähkö, lievästi sinappinen. Minuutin ryöppäyksen jälkeen muuttu miedommaksi. Käytetään kuin parsakaalia. Tämä on siis juuri se kasvi, jota saattaa kasvaa vaikka satoja metriä keltaisena mattona tienvarressa. En suosittele keruupaikaksi.

Osat, joita tuosta kasvista käytän, ovat kukinnot ennen kukinta-ajan alkamista. Kun kasvi on muuttunut kukiltaan keltaisiksi, olet auttamatta jo myöhässä. Ukonpalko tunnetaan myös nimellä ryssännauris, kasvi on lähtöisin Kaspianmeren aroalueilta.

Vahva suositus. Olettaen, etten ole keräillyt jotain väärää kasvia, sillä muutama päivä sitten Aurajoen rannassa kävellessäni maistelin sieltä täältä raakaa "ukonpalkoa", kunnes hetkien päästä oikeaa jalkani alkoi poltella joka puolelta aika railakkaasti. Tosin oli jalassa komea puremajälkikin. 


Ukonpalko-punasipulipiirakka

piirakkapohja
ukonpalkokukintoja 15 kpl
½ punasipuli
muutama oliivi viipaloituna
2 tomaattia
2 dl ranskankermaa (10% rasvaa)
1 kananmuna
kourallinen juustoraastetta
suolaa ja pippuria
persiljaa

Painele piirakkapohja irtopohjavuokaan, esipaista uunin alatasolla 200 asteessa 10 minuuttia. Huuhtele ukonpalot, kiehauta ne ja purista suurin osa nesteistä pois. Viipaloi punasipuli puolirenkaiksi ja viipaloi tomaatit. Sekoita iso kananmuna ja juustoraaste ranskankerman sekaan. Mausta sekoitus suolalla, pippurilla, persiljalla. Heitä ukonpalot, sipulirenkaat ja oliivit pohjan päälle, kippaa ranskankermasössö siihen päälle ja sitten vielä muutama tomaattiviipale. Jos tajusit jättää vielä tomaattien päälle hieman juustoraastetta, niin aplodit. Paista vielä n. 25-30 minuuttia 210 asteisessa uunissa.



4 kommenttia:

  1. Katselin Wikistä ja näytti kauhean tutulta tuo kasvi,ihan samanlaiselta kuin villisinapilta jota kerään täälläpäin.Mutta tarkemman tutkiskelun tulos oli ettei se sittenkään ole sama kasvi vaikka aika saman näköinen onkin. Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  2. Luonnonyrttien kanssa tulee olla varovainen. Joukkoon mahtuu myös myrkyllisiä kasveja.

    VastaaPoista
  3. Eipä noissa ristikukkaisissa ole oikein myrkyllisiä, joihin sekoittaa.

    Ukonpalon levinneisyys on tosi rajattu Suomessa, sitä ei juuri Turun, Tampereen, ja Helsinki-hanko -linjan ulkopuolelta kuulemma löydä. Mutta peltokanankaali on laajemmin levinnyt serkkukasvi (muualla Suomessa ne tienvarsialueetkin on kanankaalilla) ja kuulemma myös ihan parsakaalinen nautinto. Tarvii testailla itekin, piirakka kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Pakko oli käydä katselemassa villisinapin kuvia, onhan siinä samaa näköä. Sukulaisia kenties? Matti on kyllä aivan oikeassa, että luonnonyrttien ja kasvien kanssa yleensäkin tulee olla varovainen. Itse en laita mitään suuhuni, mistä en ole täysin varma.

    VastaaPoista