28.9.2015

Parmesaani-munakoisovuoka suppilovahveroilla, oliivifocaccia ja turkkilaista jugurttia

Vuoka:

(2 nälkäiselle)

1 munakoiso
1 mozzarellaköntti siivutettuna
kourallinen parmesaanilastuja

1 pieni sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 tlk tomaattimurskaa
1 laakerinlehti
oreganoa
basilikaa reilusti
suolaa
pippuria
tujaus ketsuppia tai sokeria
paistettuja suppilovahveroita kourallinen

Viipaloi koiso pitkittäissuunnassa n. 3 mm viipaleiksi. Paista pannulla oliiviöljyssä minuutti per puoli, poista pannulta. Pilko sipulit ja freesaa hetki öljyssä. Lisää tomaattimurska ja laakerinlehti ja anna muhia puoli tuntia. Poista laakeri. Lisää oregano, basilika, suola, pippuri, makeus ja suppilot. Panosta soosin makuun. Voitele kevyesti uunivuoka. Laita vuoan pohjalle 1/3 soosista, sitten 1/3 koisoista, sitten 1/3 pamesaanista ja 1/3 mozzarellasta. Tee sama homma vielä kahteen kertaan ja paista 180 asteisessa uunissa n. 20-25 min värin mukaan.

Oliivifocaccia:

Leipurin tytär testasi mökkioloissa valmista pitsajauhoseosta ja totesi pohjan toimivaksi. Pannupitsapohjaimainen olemus jätti mietityttämään ja uumoiltiin, että tuosta jauhoseoksesta syntyisi kätevästi varmaankin myös focaccia. Ja kyllä, todella makoisaa. Tai siis törkeän hyvää.

Tuumasta toimeen siis. Ehkä yksi tärkeimmistä focaccion määrittävistä tekijöistä on riittävä oliiviöljyn käyttö. Sillä saadaan rapea ja herkullinen pinta.

Myllyn paras -pizzajauhoja
vettä
hiivaa
muutama oliivi
rosmariinia
suolahiutaleita

Valmista puolikas taikina pussissa olevan ohjeen mukaan. Anna kohota liinan alla puoli tuntia. Voitele pieni peltinen uunivuoka tai uunipelti (17x28) reilulla oliiviöljyllä ja taputtele taikina siihen. Anna kohota ilman peitettä puoli tuntia. Painele pieniä kuoppia ja laita niihin oliiviviipaleita. Voitele taikina oliiviöljyllä ja riivi päälle tuoretta rosmariinia. Paista 250 asteessa n. 10 minuuttia. Ota pois uunista ja voitele taas oliiviöljyllä. Heitä päälle vielä suolahiutalelastuja.

Siirsin vielä hetkeksi talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva jäisi siihen. Focaccia on parhaimmillaan tuoreena ja hieman lämpimänä.

Tarjoa vuoka ja focaccia turkkilaisen jugun kanssa. Ehdottomasti!

25.9.2015

Vain muutaman tomaatin tähden - mitä v##un järkeä?

Ruokahävikkiin kannattaa ja pitää kiinnittää huomiota, meillä hävikkiä ei juurikaan ole ja olen ylpeä siitä. Huonoksi menevät heitetään vaikka sosekeittoon ja jos oikein hauskalle päälle sattuu, voidaan maksalaatikon jämistä tehdä vaikka jäätelöä.

Mutta, mutta, unohdetaan tuo jäätelö, siihen resepti myöhemmin. Hävikin pienentämisessä pitäisi olla tietysti myös jotain ideaa. Alkoi vaan taas niin ihmetyttään ääliömäisyys, etten pysty oleen avautumatta.

Havainnollistava esimerkki, jossa lähtökohtaisena kysymyksenä on: mitä vitun järkeä. Törmäsin tähän juuri vilkuillessani "hyviä" vinkkejä ruokahävikin pienentämiseksi. En mainitse lähdettä, enhän halua julkisesti parjata tuota jo aiemminkin julkisesti parjaamaani toimijaa.

Jos sinulla on muutama jo vähän pehmentynyt tomaatti, etkä halua niitä enää esim. leivän päälle, voit tehdä niistä ns. aurinkokuivattuja tomaatteja. Paahda niitä uunissa n. 8-12 tuntia koosta riippuen. WTF? Tosi energiatehokasta. Heittäkää niillä ennemmin vaikka Lahden mielenosoituksen valkokaapuista siniristin heiluttajaa. Eivät ainakaan mene hävikkiin.

Aaargh, ei muuta.

22.9.2015

Punajuuri-metsäsienilasagne

Syksy on hienoa aikaa: pääsee nautiskelemaan makeista juureksista, tajunnanräjäyttävistä sienistä, arvokkaista marjoista ja mitä niitä nyt olikaan. Kuitenkin. Tällä hetkellä punajuuri pomppii lautasella muodossa jos toisessa. Tänään uitin sitä lassessa, josta tulikin ihan törkeän hyvää.

Tähän voi käyttää oikeastaan mitä tahansa sientä, minkä voi heittää suoraan pannulle. Ja jos et jaksa metsään lähteä, herkkusienetkin toimii.



Punajuuri-metsäsienilasagne
 
5 isoa punajuurta
1 iso keltasipuli
4 valkosipulinkynttä
kaksi isoa kämmenellistä metsäsieniä pilkottuna
tuoretta timjamia
tuoretta persiljaa
suolaa 
pippuria

Keitä punajuuret kuorineen. Kuori ja leikkaa viipaleiksi. Halkaise keltasipuli, kuori, ja leikkaa puolikuusiivuiksi. Pilko valkosipulit. Freesaa sipuleita hetki pannulla, poista sipulit ja freesaa myös sieniä siten, että saat suurimmat nesteet pois. Yhdistä punajuuret, sipulit ja sienet ja mausta timjamilla, persiljalla, suolalla ja pippurilla. 

Kastike: 

Tee bechamel-kastike tämän ohjeen mukaan, mutta tuplana. Jatka se mornayksi lisäämällä mieleistäsi juustoraastetta niin paljon, että kastikkeesta tulee melko paksua. Itse käytin tällä kertaa valmiiksi raastettua mozzarellaa, paketti sitä sattui hengaamaan kaapissa.  Huolehdi, että kastiketta on tarpeeksi: kuiva lasagne syö miestä vähintään yhtä paljon kuin oravaa talvipähkinäkätkön päälle kasattu tukkipino. Yhteen 30x22 uunivuokaan, menee vajaa litra kastiketta.

lasagnelevyjä
rypsiöljyä
mozzarellaraastetta

Voite uunivuoka kevyesti öljyllä. Laita sen päälle kastiketta ja sitten punajuuri-sipuli-sienisekoitusta. Sitten lasagnelevyjä. Ja sama juttu niin monta kertaa kuin aineksia riittää, päällimäinen kerros kuitenkin bechamelia. Siihen voi vielä heittää päälle juustoraastetta. 

Paista 200 asteessa n. puoli tuntia. Mozzarella tummuu herkästi, älä välitä.Tarjoa puolukkahillon kanssa. 

Joku väitti, että punajuuri ja vehnäolut olisi hyvä yhdistelmä. Nyt kun ruoka on syöty, mietin, että kun on kyseessä hieman tuhdimpi punajuuriruoka eli lasagne, mitenköhän joku hauska vehnäbock toimisi tässä? Jätetään odottamaan.




16.9.2015

Kukkakaali-tarhapapubhūnanā

Alkuruokalautasella:



Kukkakaali maistuu suuhuni erityisen hyvältä juuri tällä hetkellä. Ja mieluiten hieman väkevämmin maustettuna, tosin on sitä kiva napostella ihan sellaisenaankin. Kukkakaali on toiseksi suosituin kaalilajimme ja sitä nassutetaan reilu kilo vuodessa per henkilö. Yllättävänkin vähän mielestäni, tarkoittaa siis käytännössä 1-2 kaalia vuodessa. Taidan kuulua siihen porukkaan, joka nostaa keskiarvo aika reippaasti. Niin, suosituin kaalimme on tietty keräkaali. Ilahduin lujaa, kun tenttasin ruokapöydässä ekaluokkalaiseni lempikouluruokia tähän mennessä, tuumasi kaalipadan mieleisekseen.

Sitruunainen kukkakaali-porkkanapaahdos on ollut Polkkapossussa todella suosittu resepti. Ei suotta, Erkkikin osaa valmistaa ja maut toimii. Tässä toinen, joka menee vaikka intialaisessa mezepöydässä tai muuten vaan, miten vaan, käsillä seisten, urhonhyppyjä heitellen.



Kukkakaali-tarhapapubhūnanā

1 kukkakaali
20 tarhapapua (tai jotain muuta vihreää pitkulaista)
1 sellerin varsi
juustokuminaa
kurkumaa
inkivääriä
neilikkaa
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
tuoretta lehtipersiljaa

Irrota kukkakaalista kukinnot, leikkaa tarhapavut kolmeen osaan ja pilko selleri ½ sentin paloiksi. Esikeitä näitä kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Lisää kuumalle pannulle peukalon pään kokoinen keko
juustokuminaa ja kurkumaa, inkivääriä puolet siitä ja neilikkaa vielä vähän vähemmän. Lisää tarvittaessa oman maun mukaan. Paahda minuutti, lisää oliiviöljy, pilkotut valkosipulit, kukkakaali, pavut ja selleri. Paistele viitisen minuuttia, lisää suolaa ja siirrä kulhoon. Hakkaa päälle lehtipersiljaa.

Sitä paitsi vedin bhūnanā-sanan hatusta, jossa luki hindi ja paistaa. Tai ehkä se oli enemmänkin lippis.

15.9.2015

Sata päivää salaatilla - #62 Punajuuri-fetasalaatti ja jugurtti-kardemummakastiketta

Punajuuria ei kannata enää kauaa pitää kasvamassa isompien mohkuloitten toivossa, sato on fiksu kerätä ennen yöpakkasia. Laadinkin juuri Turun seudun lempipuutarhani (Sorri) Sata päivää salaatilla -tempaukseen mukavan punaisen salaatin. Lautaselle tulee punajuuren seuraksi ripaus Kreikkaa, sillä suolainen feta ja makea punajuuri on mahtava yhdistelmä. Salaatin piste iin päällä on rasvainen turkkilainen jugurtti, joka on maustettu Arabiemiraateista tuodulla kardemummalla.

Punajuuri-fetasalaatti ja jugurtti-kardemummakastiketta



6.9.2015

Herkän vatsan valinnat - Suolisto kuntoon ruokavaliolla

Joka viidennellä eli reilulla miljoonalla suomalaisella on herkkä vatsa.  Turvotusta, läpipaskontaa, ummetusta, kaasuvaivoja ja vatsakipuja. Mistä tulikin mieleeni, että viime yönä heräsin ihan järjettömään kaasupommiin, jonka odouri on vuosien varrella tullut tutuksi. Vaikka ääntä ei edes kuule, niin tuoksuun kyllä taatusti herää ja sanoisin, että se on lähes käsin kosketeltavissa. Rakas 15-vuotias lattialla kuorsaava hyvinkin karvainen koirakaveri on taas näyttänyt iskukykynsä ja nukettanut minut hereille. Luulin, että kemialliset aseet ovat kiellettyjä.

Syksyn saapuessa monella alkaa kuntokuuri ja kesän ruokavalio joutaa romukoppaan. Yksi vihje: aloita oikealla ajatuksella. Moni nimittäin lähtee liikkeelle sillä mentaliteetilla, että nyt kun kuntokuuri käynnistyy, olen rajoitetulla ruokavaliolla ja elämä on tuskaa. Ei näin, ei lainkaan näin. Vaan näin: hyvä ja terveellinen ruoka tekee hyvää. Tekemällä oikeita kokkailuvalintoja, jaksan myös paremmin ja läheiseni jaksavat paremmin (minua). No kylläpähän alkoi tämäkin juttu länkyttämisellä, mutta olen silti juuri tuota mieltä. Toinen asia, joka kannattaa muistaa, on se, että mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi minulle. Ravitsemuksessa paras mittari on oma kroppa: vaikka suositukset onkin yleisiä, ruoka ja sen kokonaisvaltainen kokeminen ovat ennen kaikkea yksilöllisiä asioita. 

Mutta asiaan. Reijo Laatikainen on vatsavaivoihin erikoistunut ravitsemusterapeutti ja terveydenhuollon maisteri. Laatikainen on kirjoittanut kirjan, jonka ideana on havainnollistaa, miten herkkä vatsa saataisiin toimimaan siten, ettei vatsaongelmat rajoittaisi elämää ja heikentäisi elämänlaatua. Pääpaino on oikeassa ruokavaliossa, mutta Laatikainen pohdiskelee myös hieman yleisemmällä tasolla elintapojen merkitystä ja jonkin verran myös ravintolisiä. Pidän Reijon kirjoitustyylistä. Kerronta on sujuvaa ja ennen kaikkea selkokielistä, vaikka terminologia voisikin olla alaa tuntemattomalle haastavaa. Kirjan lopussa Laatikainen vaihtaa ravitsemusterapeuttipipon korkeaan kokkihattuun ja tarjoaa ruokareseptejä tukemaan teoriaosuutta. Vaikka en ihan kaikissa asioissa olekaan täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa, ymmärrän kyllä niidenkin taustalla olevan logiikan. Sanomiset on hyvin perusteltu ja teoriaosuus perustuu pitkälti kliiniseen tutkimukseen. 

Kirjassa paneudutaan syvemmin kahteen tärkeimpään toiminnalliseen vatsavaivaan eli toiminnalliseen ärtyvän suolen oireyhtymään (IBS) ja toiminnalliseen ylävatsavaivaan eli dyspepsiaan. Tuttuja juttuja, mutta olen ärsyttävän ihmeissäni, että nyt vasta kuulen ensimmäistä kertaa termin FODMAP (fermentable oligo-, di- and monosaccharides and polyols). Kirjan yhtenä jujuna on siis, että herkkävatsaiseset saavat apua oireisiinsa välttämällä FODMAP-hiilihydraatteja eli joitakin huonosti imeytyviä hiilihydraatteja.  
  
FODMAP-hiilihydraatit imeytyvät ohutsuolessa huonosti ainakin kahdesta eri syystä: ihmisellä ei ole entsyymiä niiden tehokkaaseen pilkkomiseen tai niiden imeytyminen riippuu muista samanaikaisista ravintotekijöistä. Koska FODMAP-hiilihydraatit imeytyvät huonosti ohutsuolessa, ne päätyvät paksusuoleen. Paksusuolen bakteerit himoitsevat näitä hiilihydraatteja ja ryhtyvät käyttämään eli fermentoimaan niitä.  

Ärsyttävät ruokaainekset korvataan toisilla ja tämä puoli käydäänkin kirjassa läpi todella perusteellisesti. Jos nyt esimerkkinä heittäisin, niin sipulit, valkosipuli ja purjo ovat vältettävien aineiden listalla: Laatikainen neuvoo korvaamaan ne ruohosipulilla, purjon vihreällä osalla tai vaikka valkosipuliaromilla maustetulla oliiviöljyllä. Vältettävien lista on monellekin aika tuttua kauraa tai pitäisi ehkä tässä yhteydessä sanoa vehnää, joitakin yllätyksiä toki myös löytyy. En kerro enempää, käykää hakemassa Reijon kiinnostava teos kirjakaupasta ja lukekaa yllärit, apuvälineet ja reseptit tarkemmin kirjasta. Suosittelen.

Reijo Laatikainen 
Herkän vatsan valinnat – Suolisto kuntoon ruokavaliolla 
126 s. 
Kustantaja Kirjapaja. 
Kirjassa on Mats Vuorenjuuren valokuvakuvitus. 
59.34. 
ISBN 978-952-288-261-5.

Tässä vaiheessa ilmoitus juuri tapahtuneesta ilmastonmuutoksesta: jo viime yöltä tutuksi tullut tuoksu hiipi jälleen sieraimiini. Pehmeällä matolla metrin päässä makaava rontti yrittää näyttää syyttömältä, mutta tunnistan tuon kulmien alta luimistelevan ilmeen. Hah, ja nyt hän haistoi tuulahduksen itsekin ja on muka ihmeissään sen alkuperästä. Mikä ovela lurkki. En pysty enää kirjoittamaan. Laitan kirjan koiran eteen ja toivon hänen ainakin silmäilevän opusta. 
 
Kustantaja on lähettänyt allekirjoittaneelle arvostelukappaleen.

 

3.9.2015

Ranskalainen sipulikeitto

Varauduin jo virallisesti kesän loppumiseen ja varpaiden palelemiseen villasukilla ja ranskalaisella sipulikeitolla. Mutta shortsit on ja pysyy sanoi possu, kun kamelinnahkahousut vaatekaupan näyteikkunassa näki.

Ja hei, onhan tää ihan jäätävän hyvä soppa! Ihan perusaineita ja pitkää muhittamista. Söin itse pari päivää tyytyväisenä.

Ranskalainen sipulikeitto

4-5 keltasipulia
4 valkosipulinkynttä
50 g voita
3 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
0,3 rkl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 l kasvislientä
timjamia
persiljaa
mustapippuria myllystä
muutama siivu vaaleaa leipää
juustoraastetta

Kuori sipulit, puolita ja siivuta. Pilko valkosipulinkynnet. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa ja lisää oliiviöljy. Heitä sipulit sekaan ja freesaile 10 minuuttia, älä anna ruskistua. Lisää suola ja sokeri ja anna muhia välillä sekoitellen vähintään puoli tuntia. Kauemmin parempi. Lisää öljyä tarvittaessa. Sekoita jauhot ja lisää kasvisliemi, muutaman timjamirannun lehdet ja hakattua persiljaa. Anna muhia hiljalleen 20 minuuttia. Lisää mustapippuri ja tarkista suola.

Jaa keitto uuninkestäviin annoskulhoihin. Paahda leipäviipale ja laita keiton päälle. Ja sitten juustoraastetta. Joku hieman voimakkaampi juusto toimisi kauniisti. Laita uuniin siksi aikaa, että juusto sulaa, voit myös käryttää grillivastusten alla.

Jos haluat vähän tuunata keittoa, niin korvaa osa keittoliemestä vaikkapa oluella esim. brown alella tai stoutilla.

2.9.2015

Olutpruuvi: Vakka-Suomen Panimo


Suomalaisten kuluttajien oluttietoisuus on kasvanut ja alan harrastuneisuus lisääntynyt. Pienpanimoilla menee mukavasti ja kansa tykkää. Markettibulkkilager tulee tietysti vielä pitkään olemaan juoduin olut, mutta on aivan mahtavaa, että uusia pienpanimoyrittäjiä nousee tarjoamaan ajatusviivan tarkkuudella hiottuja maltaisia käsitöitään niitä innokkaasti odottaville. Ja mikäpä meillä janoisilla on odotellessa, kun vaihtoehtoja löytyy. En tiedä pienpanimoiden tarkkaa määrää, mutta puolisen vuotta sitten niitä oli viitisenkymmentä. Kaukana ollaan toki vielä 1800-luvun lopun Suomesta, tuolloin käsityöoluttehtaita oli yli sata.

Hieno esimerkki pienpanimoista on Vakka-Suomen Panimo (Vasp). Ensimmäiset oluet valmistuivat kesällä 2008 ja ensimmäiset palkinnot jaettiin jo pian, kun Prykmestar SavuKataja valittiin vuoden 2009 olueksi. Juuri tuon oluen kautta minäkin sain ensikosketuksen Vaspiin.

Järjestin pienen olutpruuvin, johon otin maisteluun vain kyseisen panimon oluita. Pruuvissa olivat:
  • Prykmestar LuomuPils
  • Kansan Kaiku
  • Prykmestar Oktoberfestbier
  • Prykmestar Douple IPA
  • Prykmestar Wehnäbock

Tarkoituksena oli pruuvata myös kuvassa oikealla näkyvät Prykmestar Schwartz ja Year of the Goat, mutta jotenkin ne unohtui. Syytän tästä naapurin helan går -tapahtumasta aiheutunutta älämölöä. Schwartzia ja Year of the Goatia maisteltiin sitten myöhemmin ilman pruuvauslomakkeita.

Oluet pisteytettiin yhteismitallisella monessakin paikassa käytössä olevalla asteikolla, jossa maksimipistemäärä on 50. Pruuvilomakkeen tein itse, kun en löytänyt mistään valmista järkevää.  Oikealla olevat tekstit ovat lähes suoria lainauksia muualla käytössä olevista arvosteluasteikoista, vasemman puolen väsäsin kuitenkin itse havainnollistamaan tuntoja. Oluista tutkittiin ulkonäköä, tuoksua, makua, suutuntumaa ja viimeiseksi mietittiin vielä yleisvaikutelmaa. Klikkaa kuva isommaksi.


Voittajaksi valittiin Wehnäbock ja hyvänä kakkosena seurasi Double IPA. Peruspruuvauksen jälkeen maistelimme muutamia oluita vielä ruokien kanssa ja mietimme, mitkä voisivat muodostaa hyviä makupareja ja miksi. Harmi etten ollut varannut mukaan juustoja, niihin olisi mielenkiintoista jatkojalostaa pruuvailua.

Homma aloitettiin siis LuomuPilssillä, joka on looginen avaus, kun ideana on edetä kevyestä tukevampaan. Pils on monikäyttöinen olut: sillä voi yhtä hyvin huuhdella kuuman asfaltin karstoja lämpimällä kesäterassilla kuin tarjota alkumaljana juhlissa. Jälkimmäinen on itseasiassa ihan loistava idea sen iänikuisen skumpan tilalle.  Mukavan raikas ja kevyt, kuitenkin suutuntumaltaan lähes keskitäyteläinen ja maussa sopivasti humalaista katkeroa. Maailman suosituin ja kuuluisin pils on luultavasti Pilsner Urquell, mutten näe mitään syytä, että valitsisin sen, jos myös Vaspin vastaavaa olisi tarjolla. LuomuPils on luokkansa ehdotonta kärkikastia. Jos ruokaan haluaa yhdistää, niin kala- ja äyriäisruuat toimivat varmasti. Ja jos haluaa hakea vaikka hieman raikkautta rasvaisen savustetun lohen kanssa, niin LuomuPils on tähän oiva kaveri.


Kansan Kaiku oli Kymijoki Beer Festival 2015 -tapahtuman virallinen olut. Kuten nimikin jo antaa vihjeen, oluen raaka-aineissa oli yleisöllä oma sanansa sanottavana. Kansan ääni määräsi, että Kaiku maustettiin mm. mustapippurilla, korianterin siemenillä ja appelsiinin kuorella. Kansan Kaiku on raikas, hieman kuivahko, mausteinen. Jostain tuli hieman hiivainenkin maku, joka kuitenkin jäi greipin jalkoihin hyvällä tavalla. Hieno saison. Tätä maisteltiin myös ruuan kanssa: baskilaisen keittiöguru Patxi Rinconin kylmä vahvasti tomaattinen kasviskeitto napsahti tähän kuin naula lankkuun.

Lokakuukin lähestyy kohtalaisen sopivasti, joten on aika oktoberfestata. Kuinka sattuikaan, myös oktoberfestoluita alkaa saada alkoista 4.9. lähtien, niin myös Vaspin Prykmestar Oktoberfestbieria. En ole välttämättä tämän olutluokan suurin ystävä, jotenkin nämä jäävät useimmiten vähän pliisun tylsiksi. Vaspin tuote on kuitenkin näihin alkuasetelmiin nähden ihan ok. Itse asiassa se sai pruuvissamme aika hyvät pisteet ja ilman omaa ennakkomurinaani olisi luultavasti saanut vielä paremmat. Prykmestar Oktoberfestbier on keskihiilihappoinen, kevyesti makeahko, maussa on hieman leipää. Mukavaa raikkautta tähän antaa magnum- ja perle -humalat. Naiset tykkäsi erittäinkin paljon.

Prykmestar Douple IPA onkin sitten ihan eri maailmasta. Täyteläinen, mausteisuutta, voimakkaasti humaloitu, greippistä karismaa ja rusinaista makeutta. Erittäin hieno IPA, jossa on särmää vaikka kilpailijoille lohkottavaksi. Jos jotain parannusehdotusta tähän heittäisin, niin hivenen pienemmällä hiilihappomäärällä suussa saattaisi pyörähdellä jopa lähes täydellisen pehmeän pyöreä Douple IPA. Toki sitä ei ole haettukaan, tässähän pitääkin olla särmää :) Jos ruokia ajatellaan, Indian Pale Alet ovat parhaimmillaan väkevien mutusteltavien kanssa. Ei niitä turhaan kehitetty 1800-luvun alun Intiaan matkanneiden brittivirkamiesten suita kostuttamaan. Koska matka oli logistisesti pitkä, oli säilyvyyden kannalta välttämätöntä valmistaa voimakkaasti humaloituja reilusti alkoholisoituneita oluita. Pruuvipöydässä Douple IPA meni testiin srirachamarinoitujen herkkusienten kanssa ja hyvin upposi. Testaa erilaisten curryjen kanssa ja yllätä itsesi creme bruleen avekkina jälkkäripöydässä.

Parin vesilasillisen ja muutaman valkoisen leipäsiivun jälkeen seurueemme oli valmis maistelemaan Prykmestar Wehnäbockia. Pukkeja on tummia ja vaaleita, usein ne ovat maltaisia, makeita ja maussa on hieman hedelmää, niissä on kevyesti hiilihappoja ja vähän humalaa, mistä johtuen myös vähemmän katkeroaineita. Toisaalta katkeroaineita on juuri sopivasti, ettei liian makea maku pääse häiritsemään. Prykmestarin Wehnäbock menee muuten hyvin näihin määrityksiin, mutta hiilihappoja siinä on ehkä hieman keskivertoa enemmän. Mukava pieni häivähdys banaania on tuoksutettavissa ja apinoivana banaanin suurkuluttajana pidän sitä pelkästään hienona asiana. Banaani ei kuitenkaan ole häiritsevä, siihen vaikuttanee myös cascade-humalan miellyttävä sitruksisuus. Jos ruokaan haluaa yhdistää, niin grillattu liha tai grillattu kasvi toimii. Jälkkäripöydässä omenapiirakan tai struudelin kaveriksi, ihan possumaisen hyvää.

Kuten aikaisemmin jo mainitsinkin Prykmestar Schwartz ja Year of the Goat jäi pruuvaamatta. Schwartz on minulle jo vanha tuttavuus, joten ei sinänsä haitannut. Todettakoon kuitenkin, että tummien lagereiden sarjassa kyseinen olut on vähintäänkin edustava ja erään ystäväni ehdoton tummalagerlemppari. Year of the Goat on mittatilaustyönä tehty kunnianosoitus 25-vuotiaalle raskasmetallibändille Impaled Nazarenelle. Kahdella adjektiivilla kuvailtuna kyseinen olut on maultaan ja tuoksultaan hunajainen ja savuinen, jos kolmannen saa ottaa mukaan, niin syntinen. Tykkäsin paljon. Year of the Goat -olutta maisteltiin homejuustoisen savusimpukkapannun kanssa, sikamaisen hyvää tämäkin.

Tehty yhteistyössä Vaspin kanssa.