5.1.2016

Tabbouleh-salaatti

Tabbouleh on ehdoton libanonilaisen keittiön aarre. Vuosien varrella olen sitä testaillut useammassakin paikassa: makumaailma on ollut hyvinkin samanlainen, isoin ero on bulgurin ja persiljan määrässä. Mikäli tabbouleh-salaatti toimii pääruokana, kannattaa siihen laittaa hieman enemmän bulguria, kuten tässä reseptissä. 


Tabbouleh

3 dl bulguria
2-3 tomaattia
pätkä kurkkua
puolikas punainen paprika
jotain mietoa sipulia esim. puna- tai salaattisipulia
iso kourallinen lehtipersiljaa
pieni kourallinen minttua
suolaa
mustapippuria
varovasti kanelia
kunnon loraus oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu

Keitä bulgur ohjeen mukaa. Kuutioi tomaatti, kurkku, paprika ja sipuli aikas pieniksi. Silppua persilja ja minttu. Sekoita kaikki ja lisää vielä mausteet, öljy ja mehu. Älä tee tabboulehista liian kuivaa.

Tarjoa avekkina tsatsikia tai ihan vaikka valkosipulimurskalla maustettua turkkilaista jugurttia. Itse paistoin vielä seuraksi halkaistuja kukkakaalinuppuja, vihreitä papuja ja varsiselleriä, joita olin ensin esikeittänyt vedessä 5 minuuttia. Pannulle reilusti öljyä, sekaan piparkakkumaustetta, currya ja suolaa ja muutaman minuutin paistelu. Piparkakkumaustetta kannattaa aina pitää kaapissa, siitä löytyy Intia pienoiskoossa.


Juoma: Tabboulehin kanssa sopii hedelmäisen pirteä sauvignon blanc, kuivahko roseviini tai raikas vehnäolut. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti