2.2.2016

Maidottoman hyvä valinta - Planti

Vanhana Mustanaamio-fanina en voi olla miettimättä, tilaako Mustis nykyään baaritiskillä maidon sijaan Plantin kaurajuomaa. Jää arvoitukseksi. 



Tehtävämme on tehdä maailmasta hieman maukkaampi, vihreämpi ja samalla hieman parempi.

Ei ihan mahdoton tehtävä, jos on asenne kohdallaan. Kenellekään. Planti on minulle uusi tuttavuus, erittäin kiinnostava uusi tuttavuus. Olen kahlannnut tuotevalikoimaa läpi ja mutustellut erilaisia jugurtteja, kermoja, juomia, kahvijuomia, kermavaahtoa, vaniljakastiketta ja ties mitä. Vaikken ole vegaani (tai kasvissyöjä), todettakoon, että tuotteet ovat maidottomia ja soveltuvat siis myös vegaaniruokavalioon. Maitoallergikoille Planti on taivas. Hyvänmakuinen taivas. 

Ihan ykköstuote on kaurajuoma. Voisi kai siitä puhua kauramaitonakin, mutta Plantilla siitä puhutaan kaurajuomana. Olen erityisen suuri smoothien ystävä ja ennen olen veivannut ne maustamattomaan jugurttipohjaan. Viimeiset kolme kertaa jugurtti on saanut jäädä, niin törkeän pehmeä, mainio ja pehmeän mainio tuo kaurajuoma on smoothiessa. Suosittelen testaamaan.

Seuraava resepti on vitamiinipommi. Tyrnimarjoissa C-vitamiinipitoisuus on 165 mg/100 g, aurinoisina kesinä jopa tuplat. Appelsiini on klassinen makupari tyrnille. Plantin kauramaitoon on lisätty B12-vitamiinia: yksi lasi vastaa 60% päivän B12-vitamiinin saantisuosituksesta. Vielä kun mukaan runttaa inkivääriä, ei paremmasta väliä.



Tyrni-appelsiinismoothie (reilu litra valmista juomaa)

3 dl tyrnimarjoja
2 appelsiinia
2 banaania
0,75 dl Planti kaurajuomaa
ripaus inkivääriä

Aja ensin blenderillä tyrnimarjat murskaksi. Siivilöi siemenet pois ja laita lautaselle kuivumaan, ne sopivat myöhemmin vaikka leipätaikinaan. Fileoi appelsiinit pelkäksi hedelmälihaksi. Heitä tyrnimehu, appelsiini, kypsät banaanit ja kaurajuoma blenderiin. Pyöräytä. Mausta lopuksi pienellä määrällä inkiväärijauhetta. Surauta vielä.


Plantilla on myös erilaisia ruoanlaittokermoja, maustamattoman lisäksi myös maustettuja ja makuina ranskalaiset yrtit, chili ja sipuli. Soijarouheiseen makaronilaatikkoon sopii ihan mikä vaan, possukeittiössä käytettiin maustamatonta. Halusin heittää tähän pari ihan perinteistä kotiruokaohjetta, ekaksi siis ikiherkku. Ja koska vegaanilinjalla mennään, käytetään tässäkin soijarouhetta.


Makaronilaatikko

3 dl tummaa soijarouhetta
rypsiöljyä
2 dl kasvislientä
2 rkl soijakastiketta
1 keltasipuli

Lisää pannulle öljyä, perään soijarouhe, ja pyörittele siinä. Lisää kasvisliemi ja soijakastike. Kun liemi on imeytynyt soijarouheeseen, lisää sipuli ja freesaa pikaisesti. 

pussillinen (400 g) tummaan makaronia
paprikajauhetta
valkopippuria
yrttejä esim. timjami, oregano
5 dl kasvislientä
2 dl Planti kaurakermaa
rypsiöljyä
korppujauhoja

Keitä makaranonit al dente. Sekoita paprika, pippuri ja yrtit kasvisliemeen. Sekoita voidellussa uunivuossa makaronit ja soijarouhe. Kaada joukkoon kasvisliemi, sekoita ja kaada vielä päälle kaurakerma. Hulauttele päälle reippaasti rypsiöljyä, sillä tässä ei ole rasvaa liikoja. Ja sitten vielä päälle korppujauhoja. Paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia.


Valkokastikkeen tekeminen kannattaa opetella. Enemmän tietoa löytyy allekirjoittaneen kastikeakatemiasta, jossa ensimmäisenä listalla oli juuri valkokastike eli bechamel. Se toimii hyvänä pohjana monille kastikkeille. Halusin testata, miten Plantin riisijuoma soveltuisi kyseiseen soosiin maidon tilalla. Alkuepäilyksen aiheuttaa riisijuoman hieman ummehtunut tuoksu ja kevyesti makea maku. Ajattelin, että ainakin hieman maustetumpaan kastikkeeseen se sopisi varmuudella. Ja niin sopikin. Tästähän tuli ihan jäätävän hyvää, kiittäkkää Polkkapossua oi maailman kaikki vegaanit ja maitoallergikot. 


Soijasuikale-currykastike riisimaidosta

Valmista bechamel eli valkokastike ja mausta se reilusti currylla. Lisää lopuksi maustetut soijasuikaleet. Ne voit valmistaa esim. näin. Maistuu erityisen hyvältä keitettyjen perunoiden ja mustaherukkahillon kanssa. Tätähän ei edes saa valmistaa ilman mustaherukkahilloa.
3 rkl kasvismargariinia
3 rkl vehnäjauhoja
6 dl Planti riisijuomaa
ripaus muskottipähkinää
ripaus valkopippuria
suolaa
maustettuja soijasuikaleita
mustaherukkahilloa

Sulata margariini, sekoita joukkoon vehnäjauhot. Älä päästä ruskistumaan, lisää maito hiljalleen samalla hyvin sekoittaen vispilällä. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Mausta muskottipähkinällä, pippurilla ja suolalla. Lisää lopuksi curryjauhetta haluamasi määrä. Maistele.
Haluan ehdottomasti nostaa vielä pari muuta juttua Plantin valikoimasta pramille: kahvijuomat ja jugurtit. Kahvijuomamakuja on mocha ja latte, mainioita molemmat. Jugurteista parhautta edustaa soijapohjainen, laktoositon Trooppiset hedelmät, josta tuli ensi maistamalta possukeittiön suosikki. Raikas ja hyvät maut. Loistava tuote ja sitä ollaan syöty jo monesti. Jugurttivalikoimassa on myös raparperia, mustikkaa, mustaherukkaa ja maustamatonta.

Vielä yksi juttu. Monet erikoistuotteet tuppaavat olemaan hieman hintavia. Ihanaa että Plantilla hinnat ovat erittäin kohtuullisia. Ja hei, tötterötkin ovat mukavan raikkaan näköisiä, lisää tietoja Plantin sivuilta.

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Kavlin kanssa. Planti on Kavlin rekisteröity tavaramerkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti