9.6.2016

MakuPastoja Myniksestä

Maku-Muna Oy on vuonna 2000 perustettu mynämakeläinen perheyritys, joka aloitti kananmunilla, mutta laajensi toimintaansa kuivapastoihin. Pastat tehdään durum-vehnästä ja kahta lukuun ottamatta kananmunasta. Yritys tituleeraakin itseään ainoaksi kotimaiseksi munapastojen valmistajaksi. MakuPastat on maustettu esimerkiksi tomaatti-, basilika-, nokkos-, punajuuri- ja tomaattijauheilla. Pastoja on kuutta erilaista ja ne on valmistettu nauhaksi, spagetiksi, kotiloksi tai kierteeksi. Kuten tiedämme, erilaisten pastatyyppien kanssa sopii erilaiset kastikkeet ja muut särpimet. Otetaanpa tähän ihan kertaukseksi pikainen paritusopastus, joka ei suinkaan ole virallinen, mutta torellinen. Lainatakseni kotipaikkakuntalaisuuttani. 

Putkipastat. Esim. penne ja rigatoni. Nämä ovat ehdottomia suosikkejani. Sopivat hyvin seuraksi tuhdeille ja paksuille kastikkeille, jotka piiloutuvat onttoihin putkiloihin. Monissa näistä on vielä uritettu pinta, jolloin yhä enemmän kastiketta tavoittaa tarttumapintaa. Sopii esimerkiksi pitkään muhineen ragun kanssa, mutta toimii myös salaateissa. Ei ihan kuraa laatikoissakaan.
 
Pitkät pyöreät pastat. Spagetti, capellini, vermicelli. Kukapa ei rakastaisi herkullista jauhelihakastiketta ja spagettia, onhan yhdistelmä valittu useampaan kertaan suomalaisten suosikkiruoaksi. Nämä pitkät ja pyöreät pastat kaipaavat seurakseen liukastetta ja toimivat esimerkiksi kastikkeiden kanssa, jotka pitävät sisällään reilusti oliiviöljyä tai tomaattia. Tällainen kastike peittää pastan sopivasti sitä kuitenkaan hukuttamatta. Capellinille täydellinen pari on hieman herkempi puttanesca. Jos pitkiin pastoihin sotkee vihanneksia, kannattaa ne leikata ennemmin pitkulaisiksi kuin kuutioiksi, jolloin ne sekoittuvat paremmin pastan joukkoon. 
 
Lättänäpastat. Lasagne, pappardelle, linguine, fettucine, tagliatelle. Nämä ovat pastoja, jotka ovat jääneet jyrän alle - ne ovat ikäänkuin litistettyjä spagetteja. Lasagne on jo enemmänkin levy kuin nauha, mutta loput ovat nauhoja, leveys vaihtelee. Ideaalipari näille on tuhti kermainen kastike: jos nyt jotain mainitsisi, niin vaikka tagliatelle ja kermainen korvasienikastike. Näiden kanssa toimivat hyvin myös runsasöljyiset kastikkeet, sillä tarttumapintaa löytyy. 
 
Muotopastat. Farfalle, fusille, orecchiette. Sopivat kevyempien kastikkeiden kanssa, menevät hyvin myös keittoihin ja salaatteihin, sillä ovat mukavan lyhyitä pituudeltaan. Ne kuitenkin toimivat myös hieman raskaampien kasvissoosien mukana, sillä muotoilu on monesti luonut tarttumapintaa. Huomoi aina koot, esimerkiksi pienen pieni minimakaroni ei jaksa kantaa kidneypapua, kun taas esimerkiksi canneloni saattaa tuntua hieman isohkolta tomaattikeittoon.


Texmex-vuoka

1 pss kotilomunapastaa (MakuPasta)
1 pss porkkana-munaspagettia (MakuPasta)
3 dl tummaa soijarouhetta
3 rkl oliiviöljyä
2,5 dl kasvislientä
2 rkl soijakastiketta
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 fajita spice mix tai joku muu sekoitus texmexisiä mausteita
500 g paseerattua tomaattia
2 dl vettä 
(kuivattu chilipalko)
2 dl kaurakermaa (Planti)
1 pss herne-maissi-paprikaa
70 g emmentalia tai muuta maistuvaa juustoa raastettuna

Keitä pastat ohjeen mukaan ja huuhtele kylmässä vedessä. Pyörittele soijarouhetta hetki öljyssä pannnulla, lisää kasvisliemi ja anna sen imeytyä rouheeseen. Mausta soijakastikkeella. Lisää pilkotut sipulit ja valkosipulit ja freesaa hetki soijan seassa. Lisää spice mix, paseerattu tomaatti ja vesi. Itse murustelin tässä vaiheessa joukkoon vielä tulisen kuivatun chilipalon. Anna muhia hiljalleen muutama minuutti ja lisää kaurakerma. Tarkista suola, pippuri ja muut mausteet. Lisää pussillinen hemapaa. Lurauta uunivuoan pohjalle öljyä, sekoita pasta ja kastike ja laita puolet vuokaan. Lisää tässä vaiheessa kerros juustoa. Taas pastaa, kastiketta ja juustoa. Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.



Munakoiso-valkosipulipasta

1 pss muna-nauhapastaa (MakuPasta)
40 g voita
3 rkl oliiviöljyä
1 tl fariiinisokeria
3 isoa valkosipulinkynttä
½ munakoiso
muutama kirsikkatomaatti
muutama basilikanlehti
suolaa ja pippuria
suolaheinää
sitruunamehua
parmesaania

Keitä pasta ohjeen mukaan. Pilko valkosipulinkynnet ja freesaa niitä hetki miedolla lämmöllä reilussa rasvassa eli voin, oliiviöljyn + fariinisokerin seoksessa. Fariinisokeri estää valkosipulin kitkeröitymisen. Lisää pilkottu munakoiso ja freesaa muutama minuutti. Älä päästä munakoisoa mössöytymään. Heitä ihan lopuksi sekaan puolitetut tomaatit. Kaada pastat joukkoon ja pyörittele hyvin ympäriinsä niin, että pastat saavat kunnon kasteen valkosipulista ja öljystä. Rouhaise joukkoon suolaa ja pippuria ja silppua päälle basilikaa ja suolaheinää. Purista vielä pikku tujaus mehua sitruunasta ja viimeistele raastetulla parmesaanilla. 


MakuPastoja myyvät mm. Citymarketit, K-Supermarketit, useat Prismat, S-Marketit sekä lukuisat suoramyyntikeskukset. 

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Maku-Muna Oy:n kanssa.


1 kommentti:

  1. Thanks for sharing, nice post! Post really provice useful information!

    Giaonhan247 chuyên dịch vụ vận chuyển hàng đi mỹ cũng như dịch vụ ship hàng mỹ từ dịch vụ nhận mua hộ hàng mỹ từ trang ebay vn cùng với dịch vụ mua hàng amazon về VN uy tín, giá rẻ.

    VastaaPoista