Juon. Joskus. Molemmista. En samaan aikaan.
Entä kumpi on pahempi asia: juoda olutta suoraan pullosta vai perinteisestä ravintolan bulkkituopista? Aivan sama, sitä en mennytkään selvittämään Decanterin kutsumana oluttastingiin Turun Ruokamessuille. Mutta mikä on perusravintolatuopin ja tietylle oluelle valmistetun lasin ero? Suuri.
Moni kutsuisi hommaa hifistelyksi, minäkin saatoin kyynisessä pessimismissäni joskus uskoa niin. Mitä hemmetin väliä sillä on, mistä mallasjuomansa nauttii? Jos viiniä menet lutraamaan väärään lasiin, saat paheksuvia katseita automaattisesti niskaasi. Bisseä nyt vaan on totuttu lipittämään vaikka koiran juomakiposta, jos ei muuta kaatoastiaa ole ollut saatavilla. Ja se on lähinnä aiheuttanut ihailevia silmäyksiä muilta kanssanauttijoilta, joskin myös paheksuvia katseita hirmuiselta koirapedolta.
Kyllähän te kaikki tiedätte sen ravintolan perustuopin, itse kutsun sitä bulkkituopiksi. Siitähän karjalat sun muut tarjotaankin, joten voitanee kai sanoa, että bulkkiolut tarjotaan ihan oikeasta lasista. Mutta uskallan silti väittää, että aika moni muu lasi olisi bulkkioluellekin paljon parempi.
Sen mitä Riedel teki aikoinaan viinilaseille, on Spiegelau tehnyt olutlaseille. Kappas, Spiegelau onkin ilmeisesti Riedelin tytäryhtiö, Punaisena lankana on, että laadukas olut vaatii juuri sellaisen lasin, joka korostaa juuri sille oluttyypille tyypillisiä ominaisuuksia. Ensimmäistä kertaa kun ottaa Spiegelaun lasin käteen, on pakko ihmetellä lasin keveyttä ja ohuutta. Miten tämä voi kestää yhtään mitään. Kyllä voi, muutaman kerran olen oluthuuruissani joutunut törmäilyttämään esimerkiksi laseja ja seinää, tällöin seinään on tullut jälki, mutta lasi on pysynyt ehjänä. Lasit saa myös surutta tai surullisenakin pestä astianpesukoneessa, mikä on vielä hienompi juttu. Mutta miksi hehkuttelen tässä ohuutta? Sen lisäksi että ohut lasi korostaa oluen suutuntumaa, pitää ohut lasi peruspaksutuoppia paremmin oluen kylmänä. Itse asiassa Jaska JaskanKaljat-blogissa on paneutunut lasin ohuuden ja lämpenemisen rytmiikkaan hieman perusteellisemmin ja tullut samaan tulokseen.
Merkittävän eron huomaa myös ihan silmämääräisesti tarkastelemalla perustuopin ja Spiegelau-lasin pintojen tasaisuutta. Spiegelaun pinta on silkkaa peiliä, kun taas perustuopissa on siellä täällä uurretta, juovaa, selännettä ja hyppyriä. Vaan mitä sen on väliä? Hiukkasen tai aika paljonkin. Aina kun otat siemauksen tuopista, palaa loppuolut takaisin tuoppiin lasin pintaa pitkin. Mitä enemmän siinä on epätasaisuuksia ja olut törmäilee esteisiin, sitä enemmän olut väljähtää. En ole asiaa ennen ajatellut, mutta homma on ollut todella helppo todentaa.
Ja sitten se perustuopin paksunpyöreä reuna. Spiegelau-laseissa reuna on laserohut, jolloin juoma kaatuu suussa juuri sinne, minne sen kuuluukin kaatua. Ei ympäri hampaita.
Tasting aloitettiin vehnäoluella, sitten siirryttiin ipaan ja viimeiseksi maisteltiin stouttia. Olutta kaadettiin aina sekä perustuoppiin että juuri sille oluttyypille valmistettuun lasiin. Decanterin asiantunteva ja muutenkin miellyttävä Marjaana Siljander kertoili jokaisen kohdalla, miksi juuri siinä lasissa on tuossa kohtaa kaari ja miksi juuri tuossa lasissa on kovinkin munamainen muoto ja miksi tuo on hieman pidempi kuin muut. Ja sitten porukalla heiteltiin jäätäviä huomioita ja ihmeteltiin, kuinka perustuoppi voi pilata lähes kaikki oluen aromit, jos vertaa Spiegelau-lasiin. Suurin kontrasti tuli stoutin kanssa, jossa suklaiset ja paahtuneet kahvin tuoksut hypähtivät kauniiseen nenääni ihan tosin kuin perustuopista tuoksuteltuani.
Tultuani hullua hurskaammaksi ja saavutettuani seitinohuen klo 12 päiväkännitilan, tilaisuus loppui ja mukaani ojennettiin vielä Spiegelaun lasisetti. Kiitos, oli oikein antoisaa.
Ei, en aio ottaa Spiegelau-lasejani lähipubiin mukaan. Vapiskaa silti olutravintoloitsijat, asiakkaista on tullut entistä laatutietoisempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti