18.8.2017

Brunssivalvontakomissio Turussa: 3. Linja

Brunssi tarjoillaan
Lauantaisin 11-15, kesäbrunssin kattaukset 11 ja 13.

Hinta
Aikuiset 19€, kuohuviinilasin kanssa 23,50€.
Lapset 1,50€ / ikävuosi.

Ihmiset 
Ikäryhmät laidasta laitaan.

Tila
Mukavasti sisustettu viihtyisä tila Turun linnan ja Vikingin terminaalin kupeessa. Ulkona pieni mutta mukava terassi.  

Saavutettavuus
Kauppatorilta 3,5 km. Bussi nro 1 tuo lähes ovelle, taksi aivan ovelle, apostolinkyyti oven jälkeen olevalle tiskille. 

Henkilökunta
Tiskin takana oltiin hyvin ystävällisiä ja hymyileväisiä. Käytetyt lautaset lähti nopeasti pöydältä ja asiakkaista pidettiin hyvää huolta. 



Ravintola 3. Linja ei ole ehkä sijaintinsa vuoksi ihan perinteinen brunssipaikka ainakaan perusturkulaisille, mutta hyvin siellä tuntui ihmisiä olevan. Satama on brunssin aikaan kuitenkin kohtalaisen hiljainen, ehkä aivan vieressä oleva Turun linna houkuttelee asiakkaita brunssailemaan. Saavuimme paikalle klo 13 kattaukseen muutama minuutti ennen avaamista. Tällöin oli vielä hyvin rauhallista, mutta pian paikka oli lähes täynnä. Suuri lähes samaan aikaan tuleva ihmismassa aiheuttaa aina ravintolalle haasteita. Niin myös täällä, vaikka ihmisiin varmaan olikin osattu varautua. Jonkin verran tarjottavilla oli taipumusta mennä hieman turhan tyhjiksi, mutta ihan kohtuullisen hyvin homma kuitenkin hoidettiin. Ehkä kuitenkin juuri tämän takia jäi hieman epäsiisti yleiskuva, ei vaan ollut tarpeeksi henkilökuntaa sitä puolta hoitamaan. En puhu nyt mistään isoista asioista, mutta juuri sellaisista, jotka itseäni jäävät helposti mietityttämään. Kuten vaikka se, että ruokien ottimia olisi voinut vaihtaa hieman useammin, tai jossain saattoi pyöriä tipahtanut servietti lattialla. Mutta nämä ovat ehkä vain nyansseja, joihin itse kiinnitän huomiota. Sisääntulo oli myös hieman ongelmainen, sillä kassa ja juomatiski olivat heti vasemmalla ja noutopöytään menevä jono lähes vieressä, mikä aiheutti maksavissa ja noutopöytään jonottavissa ihmisissä sulavaa sekoilua.  



Itse tarjottavat olivat erittäin monipuolisia ja vegepuolikin oli hyvin huomioitu. Ruokiin oli merkitty, mitä mikäkin oli ja oliko kyseessä mahdollisesti laktoositon tai vaikka gluteeniton tuote. Pastaa lukuunottamatta kaikki osui erittäin hyvin omaan makuuni. Tagliatellea pohjana käyttävä avokadopasta oli jotain aika kammottavaa, anteeksi, mutta se oikeasti oli. Mauttomuuden lisäksi lämpöhauteessa pasta oli mennyt aivan ylikypsäksi ja lähes muusiksi. Menussa lukevaa nyhtösoijaa emme edes havainneet siinä. Huh. No, tuollainen pasta on lämpimällä puolella aina haastava. Mutta tosiaan, ruoka oli yleisesti ottaen oikein hyvää. Parhautta meille edustivat savustetut punajuuret ja vuohenjuustosmetana, bulgursalaatti ja ihan järjettömän maukas tortilla espanola -tyyppinen lämmin pala. Hummus ja tapenade ovat aina maistuvia ja linssi-kurpitsa-pinaattisalaatti veti naaman hymyyn. Jälkkäripöytä oli aika perusjuttu, mutta kunniamaininta suklaakakulle, joka sai meitsin liikuttumaan, nauramaan, punastumaan ja lopuksi vielä miettimään elämän tarkoitusta. Järjettömän hyvää. 



3. Linjalta voi tilata brunssikassin, erittäin hieno idea. Tilaus on tehtävä lauantaina klo 10 mennessä ja sen saa hakea 11 jälkeen. Kassi pakataan joko kahdelle tai neljälle hengelle ja hintaan kuuluvat myös lautaset, servietit ja muut tarvittavat välineet. Brunssikassi maksaa sisällöstä riippuen kahdelle 35-39€ ja neljälle 59-69€. Tilaukset joko numerosta 050 4621 727 tai sähköpostitse info@kolmaslinja.fi.

Ai nii juu joo. Kuvassa näkyvä vihreä juoma oli ehkä jonkinlainen kiivismoothie. Peukku sillekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti