Limetahna-marenkipiirakka: siihen se kamera sitten osui

Vähintäänkin mahtipontisten arpajaisten jälkeen onnetar nykäisi hihasta Anonyymia, joka kirjoitti: "Hmm, jotain makeaa se varmasti on, koska se näyttää vähän jääneen kiinni. Veikkaisin jotain piirakkaa, jossa on marenkia päällä." Likilegendaariset kalsarit ja vihreää pilkettä ruukun kulmaan tuova rairuohon siemen tullaan lähettämään voittajalle lentopostissa viikonlopun aikana. Arvonta suoritettiin kaikkien vastaajien kesken.

Mutta mikä siis olikaan oikea vastaus?! Mahtavia arvauksia tuli sekä blogilaatikkooni että lärväkirjaan useampi kappale. Siis ihan tosissaan, miten olette voineet arvata niin hyvin. Moni arvasi tai siis tiesi, että kyseessä on marenkia ja joku jopa heitti, että kyseessä on key lime pie. Olette käsittämättömiä tietäjiä!

Edellisessä polkkauksessani esitelty kamera oli siis tosiaankin osunut marenkiin, joka peitti aivan älyttömän hyvää limetahnaa. Siitä siis.


Limetahna-marenkipiirakka


Pohja:

80 g huoneenlämpöistä margariinia
3 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
½ tl ruokasoodaa
1 tl sirtuunamehua
1 rkl vettä

Sekoita kuivat aineet ja nypi ne rasvaan. Lisää sitruunamehu ja runno taikina tasaiseksi. Painele taikina teflonvuokaan ja yritä saada reunat hieman nousemaan. Paista pohjaa 200 asteessa n. 15 minuuttia.

Täyte:

2 dl sokeria
1 rkl vaniliinisokeria
2 dl vettä
2 hyvin pestyn limen kuori raastettuna (vain vihreä pinta)
2 limen mehua
4 keltuaista (säästä valkuaiset)
3 rkl maizenaa

Mittaa ainekset kattilaan ja anna kuumeta hiljalleen koko ajan sekoitellen. Seos sakenee pian kiisselin ja tahnan välimuoksi. Kun annat varovasti kiehahtaa, tiedät, että maizena on kypsynyt.
Älä valmista munakokkelia, vaan kuumenna tosiaankin hiljaisella lämmöllä.

Marenki:

3 valkuaista
1 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kuivassa kipossa erittäin kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri lopuksi hiljalleen.
Marenkitaikina on tarpeeksi kovaa silloin, kun voit kääntää kipon ylösalaisin, eikä mitään valu päälle.

Lusikoi tahnatäyte esipaistetun pohjan päälle. Sen päälle sitten marenki ja uuniin paistumaan n. 10 minuutiksi tai kunnes marenki on kauniisti ruskistunut.

Mihin kamerani on osunut?

Innokkaalle kuvaajalle voi käydä joskus näin.

Vai voiko olla, ettei kameranikaan pystynyt vastustamaan herkkua? Arvaa, mitä zoomi on syönyt. Vastanneiden kesken arvotaan Gaddafin kalsarit ja tarkkaan valikoitu rairuohon siemen.

Romminen vadelmakiisseli

Jäätelön jälkeen kiisseli on venäläisten suosituin jälkiruoka. Tämä ei ole ihan täyttä faktaa, mutta näin voisin päätellä astrakhanilaisen ystäväni keitoksistsa. Mikäli jälkiruoaksi ei ole jäätelöä, on se varmasti jotain kiisseliin vivahtavaa. Paksuus vaan vaihtelee juotavasta lusikoitavaan. Astrakhan on kaupunki Etelä-Venäjällä Volgan deltassa lähellä Kaspianmerta, kaupungista nyt ei varsinaisesti ole paljon kerrottavaa. Paitsi että siellä ihmiset menevät sekaisin jäätelöstä ja kiisselistä.

Miten vaan, olen kuitenkin oppinut kiisselin hienouden. Kuinka mutkattoman kivuton ja luistavan kansantajuinen se onkaan valmistaa. Jokaisen joka säilöö marjoja pakastimessa, kannattaisi opetella kiisselöiminen.

Ei ole sinänsä ylläri, että Asrtakhanin lahja turkulaiselle keittotaiteelle suosii kiisseleitä, kiisseli ilmeisesti on lähtöisin slaaveilta. Alkuun sitä valmistettiin keittämällä kauraa useita aikayksiköitä, jolloin maltaat lähtivät makeuttamaan keitosta. Siihen saatettiiin lisätä myös hunajaa. Sittemmin alettiin käyttää happamia marjoja: kiisseli tuleekin venäjänkielisestä sanasta kislij, joka tarkoittaa hapanta. Kiisselin voi loppupeleissä valmistaa lähes mistä haluaa, itse suosin vihreä smurffi-lakukiisseliä tai hart sport-da capo -viritystä. Näiden ohella Suomen suosituimmat herkut valmistunevat raparperista, mansikasta tai vadelmasta. Käytetäänhän täällä paljon myös mustikkaa, mutta se onkin sitten jo useimmiten keittoa.

Miten kiisseli valmistetaan? Tehdään nyt vaikka vadelmakiisseliä.

1) Helppo tapa: heitetään 400 g vadelmia, 1-1½ dl sokeria 8 dl veteen, keitetään pikaisesti, laitetaan n. 3 rkl perunajauhoja tilkkaan vettä, sekoitetaan keitokseen ohuena nauhana ja sekoitetaan kunnes pulpahtaa. Valmista ja aikaa meni muutama minuutti.

2)Hifistelykiisseli eli romminen vadelmakiisseli, helppo tämäkin: porataan vadelmat ensin soseeksi ja painellaan lusikalla siivilän läpi. Keitellään kattilassa sokeriliemi, johon on ujutettu vaniljatanko ja ripaus kardemummaa. Poistetaan vaniljatanko ja kaadetaan vadelmasose sokeriliemeen. Lisätään perunajauhosuurus ja sekoitetaan samalla hyvin. Annetaan pulpahtaa. Kaadetaan tilkka tummaa rommia joukkoon, ei enää kiehauteta. Nautitaan kermavaahdon kanssa. Uuh.

No minä en tehnyt kumpaakaan näistä, vaan potilaalle raparperi-mansikkakiisseliä. Ei sekään lehtopöllömpää ole.

Jos minun olisi tarkoitus hypätä aamulla sängystä, nukkuisin kai ennemmin leivänpaahtimessa

Aamu

Lähdin töihin, pääsin parkkipaikalle ja huomasin, että jokainen autoni ovi oli jäätynyt kiinni. Hain lukkosulaa ja kalsareita vihvovan taistelun jälkeen repäisin auki oven kuin rasvaaamaton salama. Osa tiivisteistä jäi tietty ryminässä reisiin, kuinkas muutenkaan. Käynnistin auton ja huomasin, että toinen takarengas ei liikkunut mihinkään, kuten tässä eräänä toisenakin päivänä; tuo normaalisti pyörivä roikale oli jäätynyt kiinni. Tai ehkä ne oli kuitenkin jarrut. Alteregostuin Damien Karrasiksi manatessani tapausta, päätin kuitenkin ajaa pienen matkaa pyörimättömällä renkaalla, jos se vaikka aukeaisi. No aukesihan se. Mitäköhän mahtoi mennä samalla paskaksi, sen pituinen se.

Huomasin, että puhelimeni on jossain, siis jossain, mistä minulla ei ollut tietoa. Etsin taskuni, laukkuni ja ohikulkevan naisen taskut ja laukun, mutta eipä sitä mistään löytynyt. Ajattelin unohtaneeni sen pöydälle, joten sinne siis. Ei siellä tietysti mitään ollut, otin toisen puhelimen ja huomasin, ettei mistään kuulu piippausta, joten puhelimen oli pakko olla autossa. Menin takaisin autoon, ovet eivät olleet vielä onneksi jäätyneet uudelleen ja soitin taas toisella puhelimella pirinän toivossa. Jes, jossain kilkatti, puhelin oli vaan tippunut penkin alle. Kyyristyin sinne, väänsin olkapääni ehkä pois sijoiltaan ja sain puhelimeni. Samalla jossain kilahti ja tajusin kädessä olevan autonavaimen tippuneen kumimatolle. No tietty se tipahti juuri siten kumimaton reunalle, että se ovela korvapuusti valui toisen penkin alle. Alkoi jo vähän nakertaa, tungin kuitenkin käteni penkin alle ja ranteesta lähti nahkat. Enkä edes ylettynyt avaimeen. No mitäs tässä, helpointa olisi varmaan siirtää penkkiä ja takakautta tavoitella avainta. Kunnes tajusin bonuksen, joka tietty oli se, että takaovi oli edelleen jäässä. Päästäisen pienuudella ja kanarialinnun ketteryydellä survoin itseni etupenkkien välistä taakse ja onnistuin jollain houdinimaisella käden notkahduksella noukkimaan avaimen.

Mitä tästä kaikesta opimme? Kun siirtyy penkkien välistä takaisin etupenkille, on sukupuoleen katsomatta jokseenkin hävytöntä istahtaa hetkeksi vaihdekepin päälle.

Lohturuoaksi väänsinkin Pasta Normaa. Johon survoin ylimääräisen annoksen juustokuminaa ja inkivääriä. Munakoiso näyttäisi maistuvan, vieläkin yksi elostelee vihanneslokerossa.




Pasta Norma

1 pieni munakoiso
ruokaöljyä
pieni keko juustokuminaa
pieni keko inkivääriä
5 pisaratomaattia
1 miedohko chilipalko
2 valkosipulinkynttä
2½ dl paseerattua tomaattia
ripaus sokeria
suolaa ja pippuria
tuoretta basilikaa
parmesaania lastuina

penne-pastaa


Leikkaa munakoiso puolen sentin viipaleiksi, ripottele suolaa päälle, anna itkeä 15 minuuttia, huuhtele, taputtele kuiviksi ja halkaise kertaalleen. Lämmitä pannulla öljyä ja paista juustokuminaa ja inkivääriä hetki siinä. Lisää munakoisot, paista hetki molemmin kuoli. Lisää halkaistut tomaatit, pilkottu chili, pilkotut valkosipulit, paseerattu tomaatti, sokeri, suola ja pippuri. Anna möyhentyä hetki. Lisää lopuksi tuore basilika.

Ja pasta on tietty kiehunut sillä aikaa al dente -valmiiksi. Valuta pasta, kaada kastike päälle
ja sekoita hyvin. Kauho lautaselle ja veistele päälle parmesaania. Nauti vihreän smurffin tai vihreiden kuulien kanssa.

Tärkeintä ei ole oikeamallisimman munakoison löytäminen vaan oikeanvärinen kimono

Prologi:

Piipahdin Helsingissä viime viikolla ja yövyin Marskissa. Heittäydyin tapojeni vastaisesti uupuneena hotellin ravintolaan syömään, viimeistä kertaa ehkä. Voi olla, että olen moukka, mutta mielestäni ravintolassa saa puhua puhelimessa, varsinkin silloin kun ketään ei istu lähimaillakaan. Paikassa oli tuolloin lisäkseni ehkä kaksi asiakasta. Tarjoilija tuli huomauttamaan minulle puhumisestani, joka oli varmuudella vielä hyvin hiljaista. Revin taas kerran partani, housuni, kukka-asetelmat, Marsalkan hevosen kaviot, lumpeet, Hackmannin pannupinnoitteet, huumoria ja kaikkea näiden välissä olevaa. Haista Marski huilu, teen pajusta uuden ja hilpeämmän, vaikken siihen ääntä saisikaan.

________________

Mitä hilpeää herkkua saisi aikaan munakoisosta?

Afganistanin islamilainen tasavalta tarjoaa bouranee baunjania, jossa paksu munakoisosiivu on päällystetty eräänlaisella tomaatti-sipulihäsällä ja päälle heitetty vielä knöllillinen valutettua valkosipulilla maustettua jugurttia. Turkin sekuularisesta tasavallasta taas tunnetaan hauska vanukas, johon nakataan munakoison lisäksi mm. fetaa, gruyerea ja kananmunia: kuulostaa hyvältä kuin Pellefantti vihreässä kimonossa. Munakoiso on upea myös tahnojen raaka-aineena: hyvää tulee pistelemällä haarukalla pintaan reikiä ja antamalla lämpölamppua reilu puoli tuntia. Kypsynyt massa kaavitaan lusikalla johonkin surisevaan ja pyörivään jolloin mukaan mahtuu mm. valkosipulia, erilaisia mausteita, tahinia, sitruunamehua, oliiviöljyä ja suolaa. Ja tuo sitten leivän päälle.

En ole täysin varma, mutta veikkaisin, että Helleenien kreikkalaisesta tasavallasta on peräisin moussaka. Sen pelkän läsnäolon kuvaileminen rikkoo kaikessa kauneudessaan neutraalia näkökulmaa edustavat sanavalinnat, aavistus tuoksusta on kuin lupaus vielä poimimattomasta terälehdestä ja pelkkä perusmakuun pääseminenkin värjää Sumarin sukat mustiksi.

Herkullista ja suositeltavaa. Tällä kertaa käytin raaka-aineena broiskujauhelihaa.


Moussaka

munakoiso
kesäkurpitsa
2 perunaa
jauhelihaa
tomaattikastiketta
valkokastiketta



Leikkaa munakoisot puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja suolaa pinnat. Anna itkeä vartti ja pyyhi nesteet pois. Leikkaa myös kesäkurpitsat siivuiksi. Viipaloi perunat ohuemmiksi ja keitä viipaleita 10 minuuttia. Valmista valkokastike ja tomaattikastike ja heitä paistettu jauheliha viimeksi mainitun sekaan.



Tomaattikastike:

Paista pannulla voissa pikaisesti valkosipulia ja keltasipulia, mukaan jauhelihat, lisää purkki tomaattimurskaa, yrttejä, suolaa, pippuria ja sokeria. Anna muhia hetki.


Valkokastike (Bechamelin pikaversio, puolita ohje, mutta heitä silti reilut juustot):

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon.

Kokoa vuokaan. Alimmaksi valkokastiketta, päälle munakoisoa, kesäkurpitsaa sitten tomaattikastiketta, perunaa, valkokastiketta, kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaattikastiketta jne. Ei sillä järjestyksellä ole niin väliksi. Paista uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia.